Vaarinkallion huvila on täyshirrestä valmistettu, noin 200 m2:n kokoinen, upea, mieltä virkistävä rakennus Pielisen rannalla. Täyshirret pitävät talon lämpimänä ja antavat seinien hengittää ilman erillisiä muovikalvoja. Huvilassa on yhteen suuntaan laskeutuva pulpettikatto ja suuret ikkunat. Huvila on sisältä valoisa ja paljastaa Kolin kauniin vaara- ja järvimaiseman katsojalle eri näkökulmista.
Vaarinkallio haluaa antaa tilaa erilaisille ihmisille, yhdessä ja yksin. Huoneet on äänieristetty tavallista paremmin, jotta jokainen voi nukkua rauhassa ja ajallaan. Tekniikan keskeltä paossa oleva voi mennä parvelle lukemaan, mutta valokuidun ansiosta ei tarvitse tuskailla silloin, kun haluaa käyttää Internetiä. Pizzan voi valmistaa takan leivinosassa, tavallisessa uunissa tai mikrossa. Sisustus saattaa vaihdella vieraiden mukaan. Jos olet riittävän utelias, voit löytää Otavan muualtakin kuin taivaalta.
Huvila perustuu Kuusamon hirsitalojen Saapunki-malliin, jota on muokattu kohottamalla kattoa, jättäen parvitilaa vielä toiseenkin kerrokseen.
Sali muodostaa huvilan sydämen. Lattia on tehty kauniista espanjalaisesta kivilaatasta. Jalat pysyvät mukavan lämpimänä lattialämmityksen ansiosta. Yli kaksimetrinen takka leivinuuneineen tarjoaa leikikkäät liekit katseltaviksi pakkaspäivinä.
Keskellä huonetta klassinen punainen sohvakalusto suo tilaan sävyä. Mikä onkaan rentouttavampaa kuin istua hyvin tukevalle nojatuolille ja katsella lattiasta kattoon nousevien ikkunoiden läpi Pielistä?
Keittiö on tarkoitettu etupäässä kokkailua ja elämästä nauttimista varten. Vaarinkalliolla on astiasto kahdellekymmenelle, mikä mahdollistaa suuremmankin joukon ruokkimisen tyylikkäästi. Keittiössä on reilusti kaappi- ja leikkuutilaa, samoin kuin suuri jääkaappi ja pakastin. Astianpesukone nopeuttaa siivousta. Veitset ovat ensiluokkaiset ja viimeistään muutama veto teroitinpuikkoa vasten saa ne pilkkomaan raaka-aineet vaivatta.
Saunassa hikoillaan päivän ajatukset pois ja rentoudutaan perinpohjaisesti. Suuri ikkuna ei peittele järvimaisemaa, ja terassille on helppo mennä viilentymään. Kiukaan valkoiset luonnonkivet antavat höyryisät löylyt.
Suihku on puhdistava kokemus, kun ylhäältä tippuu lempeä sade ja voi ihastella taidetta. Seinää koristaa Klimtin mestariteoksen Suudelma kaakeliversio. Suihkuja on kaksi, joista toinen on varusteltu leveämmällä sadesuuttimella.
Ateljee on sananmukaisesti taiteilijan tai tutkijan, keksijän tai kirjoittajan työhuone. Yläkerrassa saat olla rauhassa ja keskittyä omaan luovaan työhösi. Järvi- ja metsämaisemat vaihtuvat hitaasti silmiesi edessä ja vievät ajatuksia eteen ja ajoittain sivulle päin. Kirjoituspöytä, kirjahylly, sohva, ikkuna, oma rauha ja oma työ. Sohvasänky on tarkoitettu yhdelle, mutta seuraa kaivattaessa riittää kahdellekin.
Yläkerran kylpyhuone, baño, on helpotuksen ja peseytymisen tyyssija. Vessareissu voikin pitkittyä, jos päättää jäädä kylpemään ja tähystämään lintuja pienestä ulkoikkunasta. Gaudi-kaakelikuvio vie ajatuksia myös kaukaiseen Kataloniaan, viime vuosisadan alkupuolelle, aikaan jolloin Vastuulahteen muuttivat uudisasukkaat Juho ja Leena.